Luovutimme 18.10.2021 Karhusaaren rakennusten kunnostusta ja monipuolista käyttöä sekä luonnon säilyttämistä edistävän kuntalaisaloitteen valtuustolle tänään.
Puheenjohtajan Ulla Kuusimäen saatepuhe
– On hienoa voida luovuttaa lähes kolmen vuoden työ käsistä käsiin viestikapulan tavoin. Toivomme, että nykyinen valtuusto jatkaa espoolaisten toiveiden toteuttamista Karhusaaressa.
Pro Karhusaari -aloite on eniten osallistujia saanut kuntalaisaloite Espoossa. 5888 osallistujaa on paljon enemmän kuin vain luku. Se on 5888 asukkaan toivetta, että ainutlaatuinen osa kaupunkimme historiaa kunnostetaan surullisesta nykytilastaan ja että, sinne luodaan elämää.
Viime kesän korvilla silloinen valtuusto hyväksyi yksimielisesti valtuustoaloitteen, jossa ehdotettiin Karhusaaresta kehitettävän vetovoimaista kohdetta. Tämä kuntalaisaloite ajaa samaa asiaa ja tukee valtuustoaloitetta.
Kerätessämme osallistujia kuulimme tuhansia kertomuksia siitä, kuinka Karhusaari on tärkeä osa ihmisten, perheiden ja kokonaisien sukujen historiaa. Kuulimme kauniita muistoja luontoretkistä, aurinkoisista kesäpäivistä ja unohtumattomista perhejuhlista. Huomasimme, että Karhusaari on tärkeä osa espoolaista identiteettiä, se tärkeä osa espoolaisia juuria ja etenkin – se on tärkeä osa espoolaisten nykyelämää. Siellä käydään jollei päivittäin, niin viikoittain.
Tämä kuntalaisaloite todistaa, etteivät espoolaiset ole unohtaneet Karhusaarta, vaan Karhusaaren rakennukset on unohdettu oman onnensa nojaan. Nyt me asukkaat olemme valmiita ja halukkaita auttamaan kaupunkia tässä asiassa.
Virkamiehet toimivat poliitikkojen päätösten mukaisesti. Me toivomme, että nykyinen valtuusto toteuttaa edellisen valtuuston toiveet ja tämän kuntalaisaloitteen toiveet, siitä, että Karhusaaren kulttuurihistoriallisesti merkittävä rakennuskokonaisuus kunnostetaan ja otetaan käyttöön ja, että alueesta kehitetään luontoa ja kulttuuriperintöä arvostava asukkaiden elävä kohtauspaikka.
Aiempi valtuusto toivoi myös yksimielisesti, että ”kaupunki pyrkii aktiivisesti ottamaan kokonaisvastuun Karhusaaren alueen ja toimintojen kehittämisestä kaupungin eri toimialojen, yritysten, oppilaitosten ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa hyvässä yhteistyössä ja aktiivisessa vuorovaikutuksessa.”
Luovutamme nyt aloitteen teidän käsiinne ja jäämme odottamaan valtuustonkin toiveen mukaista tulevaa yhteistyötä kaupungin kanssa Karhusaaren pelastamiseksi.
Suurkiitos kaikille osallistuneille
Kiitos kaikille osallistujille ja erityiskiitos Kaarina Viljamaalle ja Anja-Marja Lehtimäelle, jotka keräsivät suurimman osan nimistä paperisille listoille ja välittivät espoolaisten toiveita yhdistykselle. Toiveet on huomioitu yhdistyksen esityksessä Karhusaaren kehittämiseksi.
Kuvassa vasemmalta oikealle: Henna Partanen (vihreät), Markku Markkula (kok), Liisa Kivekäs (sdp), Pro Karhusaaren edustajat: puheenjohtaja Ulla Kuusimäki, Anja Lehtijärvi, Karhusaaren taiteilijoita edustanut Julia Weckman, Pro Karhusaaren edustaja Jussi Kolari ja Nina af Hällström, (rkp).