Suunnitelmat tuoda 600 000 turistia suositulle, luonnonkauniille ulkoilusaarelle kuulostavat hulluilta.
Espoon Karhusaari on maisemallinen helmi Länsiväylän varressa Keilaniemen kohdalla. Maamerkkinä toimii kaunis, yli sata vuotta vanha huvila, jonka rakennutti kuuluisan panimosuvun vesa, Nicolas Sinebrychoff. Karhusaari on kaavoitettu lähivirkistysalueeksi ja on avoinna kaikille.
Karhusaaren luonto on kaunista männikköä, ja keskellä saarta on kauniit kalliot. Sieltä on upeat näkymät merelle.
Olen itse tapiolalainen ja liikuntani suuntautuu usein juuri Karhusaareen. En ole ainut, sillä saari on suosittu ulkoilualue. Meillä ei ole täällä päin enää juurikaan luonnontilaisia ulkoilualueita. Kaupungin melu ei ulotu Karhusaareen, ja siellä voi päästä pakoon ääniä ja valoja. Luonnon merkitys ihmiselle on jo kaikkien tiedossa.
Pelko on suuri siitä, että Karhusaaren kohtalo on jo joissain piireissä sinetöity. Kaupunginjohtajamme Jukka Mäkelän esiintyminen Lastenmaailman esittelyvideolla on mielestäni arveluttavaa. Lastenmaailmaahan ei ole virallisesti vielä edes tulossa. On vasta myönnetty suunnitteluvaraus, joka on voimassa vuoden 2020 loppuun, sitten arvioidaan suunnitelmien ”houkuttelevuus”.
Espoon kaupungin päätöksenteon ongelmat ovat jo tiedossa. On ollut hankkeita, joissa kuntapoliitikot ovat kokeneet, että päätökset on jo jossain tehty ja ne on yksinkertaisesti runnottu läpi.
Mitä Karhusaaren kohdalla saattaa tapahtua? Karhusaari voi säilyä lähivirkistysalueena, tai kaavamuutos tapahtuu ja Lastenmaailma rakennetaan. Tai sitten kaavamuutos saadaan aikaan käyttämällä Lastenmaailman suunnitelmaa pontimena – kuka nyt lapsille voi sanoa ei. Voidaanko saari silloin kaavamuutoksen takia rakentaa täyteen kovan rahan kerrostaloja? Onko tästä ehkä jo päätetty ”siellä jossain”?
Laura Pylväläinen-Salmisto
Espoo
Linkki mielipidekirjoitukseen HS:n verkkosivuilla.